Tiedote: Konecranesin johtaja Matti Malmiselle kauppakamarin ansioristi

Keskuskauppakamari on myöntänyt arvostetun kauppakamarin ansioristin kansainvälisen kauppakamarin, ICC Suomen, ICC Trade Finance yritysverkoston puheenjohtaja Matti Malmiselle.

Ansioristi luovutettiin Malmiselle Riihimäen-Hyvinkään kauppakamarin 70-vuotisjuhlaillallisella 27.10. Hyvinkäällä. Ansioristin luovutti Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi. 

Malmiselle myönnettiin kauppakamarin ansioristi tunnustuksena ansiokkaasta työstä ICC Suomen jäsenyritysten vaikuttavuuden edistämiseksi niin Kansainvälisessä kauppakamari ICC:ssä kuin Suomen rahoitus- ja pankkitoiminnassa. Malminen on myös Riihimäen-Hyvinkään kauppakamarin hallituksen jäsen. 
 
”Matti Malminen on toiminut tehtävässään aktiivisesti, ansiokkaasti ja vastuullisesti suomalaisen elinkeinoelämän etuja ja mahdollisuuksia edistäen. Malmisen puheenjohtajakausien aikana Trade Finance -toiminta on kehittynyt merkittävästi ja konkreettisesti. Lisäksi Malmisen vuosikymmenien pyyteetön työ Trade Finance -edelläkävijänä on kasvattanut suomalaisten yritysten Trade Finance -osaamista”, sanoo ICC Suomen maajohtaja Päivi Pohjanheimo. 

Keskuskauppakamari voi maan elinkeinoelämän tunnustuksena myöntää valkoiseksi emaloidun ja hopeisen kauppakamarin ansioristin ansiokkaasta toiminnasta kauppakamarissa tai Keskuskauppakamarissa tai muutoin ansiokkaasta kauppakamarin toiminta-alueen tai koko maan elinkeinoelämän toimintaedellytysten kehittämisestä. 

Alkuperäinen tiedote: Keskuskauppakamari: Konecranesin johtaja Matti Malmiselle kauppakamarin ansioristi | Keskuskauppakamari (sttinfo.fi)