Oikein valittu Incoterms-toimituslauseke – tärkeä toimivan remburssin edellytys

ICC ja yhteiset pelisäännöt

Kansainvälisen kauppakamarin (ICC – International Chamber of Commerce) rooli kansainvälisen kaupankäynnin pelisääntöjen luojana on merkittävä. Yhteiset standardit sujuvoittavat kaupankäyntiä, vähentävät tulkintaeroja ja minimoivat riitatilanteita eri maiden ja oikeusjärjestelmien välillä. ICC koostuu yrityksistä ja organisaatioista yli sadasta maasta, mikä mahdollistaa laaja-alaisen näkökulman kansainväliseen kauppaan.

Kaksi ICC:n julkaisemaa, kansainvälisen kaupan parissa toimiville merkittävää sääntökokonaisuutta ovat Incoterms-toimituslausekkeet sekä UCP -remburssisäännöt (Uniform Customs and Practice for Documentary Credits). Molemmilla on pitkä historia, sillä niiden ensimmäiset versiot julkaistiin jo 1930-luvulla, ja ne ovat vakiinnuttaneet asemansa kansainvälisen kaupan peruspilareina.

Incoterms 2020 – toimituslausekkeet

Incoterms määrittelee myyjän ja ostajan vastuut tavaran toimituksessa. Säännöt kertovat tarkemmin esimerkiksi riskin siirtymisestä myyjältä ostajalle, kuljetus- ja, vienti- ja tuontitullaukseen liittyvät velvollisuudet sekä lastaukseen ja purkuun liittyvät vastuut sekä kustannusten jakautumisen osapuolten välillä. Toimituslausekkeen valinta on keskeinen osa kauppasopimusta, ja sillä on suora vaikutus riskienhallintaan, hinnoitteluun, kassavirtaan sekä käytännön toteutukseen. Valitun toimituslausekkeen yhteydessä on tärkeä viitata oikeaan Incoterms-versioon. Suositus on käyttää aina viimeisintä versiota, joka tällä hetkellä on Incoterms 2020. (Lisää Incotermseistä: Incoterms 2020 – Logistiikan Maailma). On myös hyvä tarkastaa esimerkiksi huolitsijalta, onko sovittava toimituspaikka mahdollista toteuttaa.

Remburssi ja UCP600 -remburssisäännöt

Remburssi (Letter of Credit, L/C, Documentary Credit, D/C) on pankin antama maksusitoumus, jota käytetään erityisesti kansainvälisessä kaupassa ostajan ja myyjän välisen maksun turvaamiseen. Usein remburssi valitaan maksutavaksi tilanteissa, joissa osapuolten välinen luottamus tai tuntemus toisesta osapuolesta on vähäistä, mutta myös vakiintuneena kauppatapana. Keskeinen periaate on, että pankit käsittelevät asiakirjoja, eivät tavaroita tai palveluja. Pankin maksuvelvollisuus perustuu siihen, ovatko pankille esitetyt asiakirjat remburssin ehtojen ja sääntöjen mukaiset. Tällä hetkellä voimassa olevat UCP 600-remburssisäännöt on maailmanlaajuisesti käytetyin remburssisäännöstö, jonka tärkeimmät periaatteet ovat;

Itsenäisyysperiaate; remburssi on irrallinen kauppasopimuksesta ja muista myyjän ja ostajan välisistä sopimuksista, pankki ei tutki, onko sopimusvelvoitteet täytetty,

Asiakirjaperusteisuus; pankin tehtävänä on tarkastaa vastaako myyjän esittämät asiakirjat remburssissa sovittuja ehtoja,

Kohtuullinen tarkastusaika: UCP 600:n mukaan pankilla on enintään 5 pankkipäivää aikaa tarkastaa esitetyt asiakirjat ja päättää, hyväksyykö tai hylkääkö asiakirjat,

Poikkeamat (Discrepancy): Jos asiakirjoissa on virhe tai puute, pankki voi kieltäytyä maksusta.

Remburssi ja toimituslauseke

Kauppaneuvotteluissa toimituslausekkeen lisäksi sovitaan maksutapa, joista yhtenä vaihtoehtona on remburssi. UCP 600 -säännöissä ei oteta merkittävää kantaa toimitusehtoihin, sillä  pankit tarkistavat ainoastaan asiakirjoja ja vertaavat niitä remburssin ehtoihin sekä sääntöihin. Pankit eivät ota kantaa tavaran fyysiseen toimitukseen tai siihen, onko toimitusehto toteutunut sopimuksen mukaisesti.

Tässä artikkelissa tarkastellaan rembursseja ja toimituslausekkeita nimenomaan myyjän näkökulmasta. Jotta remburssi turvaa maksun, tulee myyjän voida täyttää kaikki remburssissa vaaditut ehdot.  Vaikka remburssi on kauppasopimuksesta erillinen ja itsenäinen maksusitoumus, sen sisällön ja ehtojen on syytä vastata kauppasopimuksessa sovittuja ehtoja. Siksi on suositeltavaa varmistaa, että remburssin ehdot on sovittu kauppasopimuksessa ja että kauppasopimuksen ehtoja voidaan soveltaa toimivasti remburssissa. Mikäli tarkkoja remburssiehtoja ei haluta sisällyttää kauppasopimukseen, voidaan siihen lisätä esimerkiksi ”Letter of Credit to be issued from a bank and in a form acceptable to the Seller”.   

Miksi toimituslausekkeen ymmärtäminen on tärkeää?

Toimituslausekkeen ymmärtämisen tärkeys korostuu erityisesti kauppasopimuksen tarjousvaiheessa, kauppasopimuksen ja remburssiehtojen luonnosvaiheessa, asiakirjavaatimuksia määriteltäessä sekä laivausdokumentteja valmisteltaessa. Toimituslauseke vaikuttaa suoraan esimerkiksi siihen, kuka vastaa kuljetuksesta, kuljetusasiakirjoista sekä niiden sisällöstä, voidaanko tiettyjä kuluja sisällyttää kauppalaskulle ja tuleeko rahdin olla maksettu etukäteen vai vasta määräpaikassa. Ilman toimituslausekkeiden sisällön ja soveltamisen riittävää ymmärrystä remburssin ja kaupan käytännön toteutus voi muodostua haastavaksi, johtaa riskeihin ja pahimmillaan myyjän luottotappioihin, mikäli myyjä ei pysty esittämään remburssin edellyttämiä kuljetusasiakirjoja ja/tai muita dokumentteja aiheuttaen virheellisen asiakirjaesityksen (discrepancy) ja siten maksun vaarantumisen.

Mitkä toimituslausekkeet toimivat remburssissa parhaiten myyjän näkökulmasta?

C-lausekkeet (CFR, CIF, CPT ja CIP), soveltuvat usein hyvin remburssikauppaan myyjän näkökulmasta. Tähän on syynä se, että myyjä vastaa kuljetuksen järjestämisestä nimettyyn paikkaan asti, myyjä tekee kuljetussopimuksen, myyjä saa kuljetusasiakirjan suoraan itselleen ja voi siten varmistaa, että pystyy esittämään remburssissa vaaditun kuljetusasiakirjan. C-lausekkeissa  toimitus tapahtuu ja riski siirtyy asiakkaalle lähtöpaikassa, eikä myyjä ole vastuussa sen jälkeen mahdollisesti tapahtuvasta  kuljetuksen viiveestä tai kuljetettavalle tavaralle aiheutuvasta vahingosta .  

C-lausekkeiden yksi keskeinen ero liittyy vakuuttamiseen: CIF- ja CIP-lausekkeissa myyjällä on vakuuttamisvelvollisuus, kun taas CFR- ja CPT-lausekkeissa vakuutuksen ottajaa ei erikseen määritellä. Käytettäessä CFR- tai CPT-lausekkeita, on kauppasopimuksessa suositeltavaa selvyyden vuoksi sopia, että tavaran vakuuttaminen on ostajan vastuulla. On myös tärkeää huomioida, että CIF- ja CIP-lausekkeissa myyjä on velvollinen vakuuttamaan tavaran ostajan lukuun*. Tällöin myyjä on myös usein velvollinen esittämään vakuutustodistuksen yhtenä remburssin alla vaadittavista asiakirjoista. Muiden toimituslausekkeiden osalta myyjän ei tule suostua toimittamaan ostajan eduksi annettavaa vakuutustodistusta remburssin alla, sillä vakuutuksen edunsaaja on joko myyjä itse (D-lausekkeet) tai riski on siirtynyt ostajalle ja ostajalla on velvollisuus itse vakuuttaa tavara (E-, F-, CFR- ja CPT-lausekkeet). On toki syytä muistaa, että tietyissä maissa paikallinen vakuuttamislainsäädäntö saattaa estää ostajaa ostamasta kuljetusvakuutusta ulkomailta, esim. Pakistan.

F-lausekkeita (FCA, FAS ja FOB) on mahdollista käyttää yhdessä remburssin kanssa, mutta näihin toimituslausekkeisiin liittyy myyjän kannalta huomattavasti enemmän riskejä, jotka on tärkeä ottaa huomioon. F-lausekkeissa ostaja vastaa kuljetuksen järjestämisestä, eikä myyjällä ole mahdollisuutta vaikuttaa siihen, mikäli/milloin kuljetus järjestetään, missä muodossa kuljetusasiakirja tehdään ja mikäli/milloin myyjä saa kuljetusasiakirjan haltuunsa. F-lausekkeita koskevat myyjän riskit liittyvätkin erityisesti siihen, järjestääkö ostaja kuljetuksen sovitusti ja saako myyjä kuljetusasiakirjan remburssin ehtojen mukaisesti. Alkuperäisen konossementin saaminen voi olla ongelmallista ja mikäli konossementtia ei saada ostajan käyttämältä kuljetusliikkeeltä remburssin vaatimassa muodossa ja määräajassa, on asiakirjaesitys virheellinen, pankilla ei ole maksuvelvoitetta ja myyjän saatavan maksu vaarantuu. F-lausekkeita käytettäessä on suositeltavaa sopia sekä kauppasopimukseen että remburssiin  kuljetusasiakirjan lisäksi vaihtoehtoinen dokumentti, joka ei ole riippuvainen ostajan järjestämästä kuljetuksesta. Tämän vaihtoehtoisen dokumentin tarkemmat ehdot on hyvä tarkistaa oman pankin kanssa etukäteen. Lisäksi on suositeltavaa tarkistaa ostajan maan tuontimääräykset ja avaajapankin vaatimukset, sillä joissakin maissa edellytetään esim. FOB-lauseketta käytettäessä nimenomaan konossementin esittämistä, ilman mahdollisuutta esittää vaihtoehtoista dokumenttia.

EXW- toimituslausekkeen käyttäminen remburssikaupassa sisältää vastaavia riskejä kuin F-lausekkeissa, sillä myös EXW-lausekkeessa ostaja vastaa kuljetuksen järjestämisestä. Myös muitakin riskejä esiintyy, joista voit lukea lisää tästä linkin takaa: Keskuskauppakamari: Ex Works ei ole riskitön valinta vientikaupassa – myyjän kannattaa varoa sudenkuoppia – ICC Finland.

D-lausekkeissa (DAP, DPU ja DDP), myyjän toimitusvelvollisuus päättyy ja riski siirtyy ostajalle vasta silloin, kun tavara on saapunut ostajan nimeämään määräpaikkaan tuontimaassa. Lisäksi DPU-lausekkeen mukaan myyjä on vastuussa kuljetuksen purkamisesta ja DDP-lauseke edellyttää myyjän vastaavan tuontitullauksesta ja tuontiin liittyvistä veroista ja maksuista. Tämä voi aiheuttaa haasteita ja riskejä esimerkiksi tuontiselvityksen ja paikallisten velvoitteiden hoitamisessa, sekä toimitukseen liittyvien dokumenttien saatavuudessa. D-ehdoissa voi muodostua haasteeksi, että ostaja vaatii remburssissa esitettäväksi todisteen toimituksen saapumisesta ja/tai vastaanottamisesta, joka tapahtuu vasta tuontimaassa / nimetyssä määräpaikassa. Verrattuna C-lausekkeiden mukaiseen toimitukseen, tämä viivästyttäisi ajankohtaa jolloin myyjä saa tarvittavat asiakirjat haltuunsa ja siten ajankohtaa jolloin myyjä voi esittää dokumentit  ja saada maksusuorituksen remburssin alla.  Myyjän ei tulisi hyväksyä remburssin dokumenttivaatimuksiin ostajan allekirjoittamaa rahtikirjaa tai vastaanottotodistusta tai muutakaan dokumenttia, joka ei ole myyjän hallinnassa ja on riippuvainen ostajan toimista. Mikäli remburssi edellyttäisi ostajan toimista riippuvien dokumenttien esittämistä, remburssin antama suoja myyjälle heikkenisi merkittävästi, sillä ostaja voisi omilla toimillaan vaikuttaa suoraan myyjän maksuun ja siten remburssi ei toimisi täysin tarkoituksensa mukaisena maksuvakuutena.

Lyhyesti

Remburssia käytettäessä myyjän tulee kiinnittää huomiota sopivan Incoterms toimituslausekkeen valintaan. Remburssi toimii myyjälle tarkoituksenmukaisena maksuvakuutena vain jos myyjä pystyy esittämään remburssiehtojen mukaiset asiakirjat. Joidenkin Incoterms-toimituslausekkeiden käyttäminen yhdessä remburssin kanssa on haastavaa ja voi johtaa myyjän kannalta odottamattomiin riskeihin. Myyjän tulisikin aina remburssia käytettäessä varmistua, että kauppasopimuksen Incoterms-toimituslauseke soveltuu käytettäväksi yhdessä remburssin kanssa ja että remburssin edellyttämät dokumentit ovat sellaisia, jotka myyjä voi varmuudella hankkia ja esittää. Näin myyjä pystyy hyödyntämään remburssia sen tarkoituksen mukaisesti maksuvakuutena, pienentää maksuun liittyviä riskejä ja varmistaa, että maksun suorittaminen riippuu vain myyjän omista toimista.

*CIF:ssä toimitusehto edellyttää, että myyjä vakuuttaa tavaran ostajan lukuun merikuljetuksen ajaksi Institute Cargo Clauses C vakuutusturvalla. CIP:issä toimitusehto edellyttää, että myyjä vakuuttaa tavaran koko kuljetusketjun ajaksi Institute Cargo Clauses A vakuutusturvalla.

—

Kirjoittajat ICC Trade Finance Yritysverkoston puolesta:

Jussi Malminen (kuvassa)

Karoliina Nikula

Katja Kuusela

Tiia Sirviö (kuvassa)

Tapio Pienimäki

Minna Viinikangas (kuvassa)

Erityiskiitokset:

Jonne Perä (kuvassa)

Jan Virtavuori (kuvassa)