Kauppasotien tuoksinassa maailman johtavien talouksien kesken on herätty kantamaan huolta sääntöpohjaisen kansainvälisen kaupan tulevaisuudesta. Vihdoin monenkeskisen kauppajärjestelmän ja sen vartijan Maailman kauppajärjestö WTO:n remontti saattaa onnistua, sillä sitä vaatii USA:n ja EU:n ohella nyt myös Kiina.

Yritysten kauppa-, rahoitus-, tuotanto- ja hankintaverkostojen kansainvälistyminen on lisännyt maiden keskinäistä riippuvuutta, mutta sen sääntely on yhä kansallisista. Kauppasodilla ei epäreilua kauppaa eikä epätervettä kilpailua kitketä. Se vaatii toimivan WTO:n, joka kehittää tehokkaasti kaupan sääntöjä ja ratkaise kiistoja. Nyt on aika uudistaa toimivan vapaakaupan vartija WTO.

Maailmansodan rauniolta kauppaa vapauttamaan. Vuonna 1995 perustettu, tänä päivän 164 jäsenmaata kattava Maailman kauppajärjestö WTO on historiansa vanki. Maailman sotien jälkeen tullien alentaminen sujui hyvin aina 1940-60-luvuilla niin sanotuissa GATT-neuvotteluissa, aluksi USA:n ja 22 muun maan johdolla. Samalla vahvistettiin rauhaa ja hyvinvointia 1930-luvun nationalismin ja maailmansotien jälkeen. Myös Euroopassa syntyi ajatukset talousyhteistyöstä, jonka johti nykyiseen Euroopan unioniin.

Mutta vaikeudet alkoivat, kun kauppaneuvotteluissa tullien ohella esille nousivat kansallisesti arkaluonteiset asiat, kuten julkiset hankinnat, palvelut sekä maatalous- ja tekstiilituotanto. Uruguayn kierroksen nimellä GATT-neuvotteluita käytiin jopa vuodet 1986-1994. Lopulta 125 maan kesken löydettiin sopu, joka merkittävästi avasi markkinoita sekä vauhditti globalisaatiota.

WTO jäänyt maailman talouden ristiriitojen jalkoihin. Uruguayn kierroksella päätettiin perustaa vuonna 1995 Geneveen pysyvä kauppaneuvotteluelin eli Maailman kauppajärjestö WTO, jonka tuli kehittää kaupan sääntöjen kehittäminen, ratkaista riitoja ja auttaa kehitysmaita.

WTO:n synty ei poistanut kansainvälisen kaupan kehittämiseen liittyviä näkemyseroja eri maiden kesken. Läntiset teollisuusmaat vaativat tavara- ja palvelukaupan vapauttamista, tervettä kilpailua sekä investointien ja IPR-oikeuksien suojaa. Kehitysmaat kaipaavat yhä tulleja suojaamaan kansallista taloutta, mutta haluavat mukaan maatalouskauppaan. Kiina, Intia, Brasilia ja muut nousevat taloudet varjelevat yhä omia markkinoitaan sekä tasapainottelevat etujaan teollisuus- ja kehitysmaina.

Vuonna 2001 aloitettu, ensimmäiset WTO-kauppaneuvottelut nimeltään Dohan kierros on yhä kesken eikä sen onnistumiseen enää uskota. Vuonna 2013 saavuttiin laiha sopu Balin ministerikokouksessa tullauksen ja kauppamenettelyiden helpottamisesta. Viime vuosina WTO:n tärkeimmäksi tehtäväksi onkin jäänyt WTO/GATT-sopimusten noudattamisen valvonta ja niitä koskevien riitojen ratkaisu sekä kehitysmaiden auttaminen.

Merkittävimpänä WTO-saavutuksen voidaankin pitää Kiinan liittymistä WTO-jäseneksi vuonna 2001 ja Suomen kannalta myös Venäjän WTO-jäsenyyttä vuonna 2012. Tätä kautta Kiina ja Venäjä ovat sitoutuneet kehittämään kansallista sääntelyään WTO-sääntöjen mukaiseksi. Samalla USA, EU ja muut WTO-maat ovat voineet WTO:n riidanratkaisun kautta valittaa Kiinan ja Venäjän kaupan esteistä. Tämä ei kuitenkaan ole estänyt näitä eri tavoin yhä käyttämään epäterveitä kauppatapoja.

WTO on niin toimiva kuin jäsenmaat sen haluavat. Jos valtiot haluavat, että WTO onnistuu globaalin talouden hallinnassa, on sen päätöksentekoa tehostettava. Nykyinen yksimielisyysvaatimus on kohtuuton. Yksi maa voi kaataa 163 muun maan tahdon. WTO:n työn kohteeksi on otettava globaalissa taloudella olennaisia, mutta jollekin maille arkaluonteisiakin aiheita. Vaikeissa asioissa on voitava edetä asiasta kiinnostuneiden maiden kanssa kuten nyt toimitaan sähköisen kaupan sääntelyssä. Riidanratkaisussa yhden jäsenmaiden poliittiset intressit eivät saa sekoita WTO-mekanismeja.

Vastuu ajan tasalla olevista kansainvälisestä kaupan säännöistä, niiden valmistelun läpinäkyvyydestä sekä WTO:n roolista siinä on aina WTO:n 164 jäsenmailla. WTO on niin toimiva ja tehokas kuin sen jäsenmaata sen haluavat olevan. Myös yrityselämän ja kansalaisjärjestöjen on annettava panoksensa WTO:n kehittämiseksi. Globalisaation hallinta vaatii välillä kansallisista intresseistä joustamista.

Timo Vuori

Kirjoittaja on Kansainvälisen kauppakamarin maajohtaja, Keskuskauppakamarin johtaja ja Euroopan talous- ja sosiaalikomitean jäsen –

Presidentti Trumpin kauppapoliittiset uhkaukset ovat tämän vuoden aikana käynnistäneet kaupanrajoitusten kierteen, joka ei vielä ole ohitse, mutta on suvantovaiheessa.

Viime aikoina toimet ja vastatoimet ovat keskittyneet USA:n ja Kiinan väliseen kauppapoliittiseen kädenvääntöön. Eri tuotteita koskevia tulleja on uhattu korottaa ja markkinoillepääsyä rajoittaa, mutta toistaiseksi kauppasota maiden välillä ei ole roimahtanut täyteen liekkiin. Molemmat maat ymmärtävät maiden kaupan keskinäisen riippuvuuden.

Euroopan unioni ja Suomi välttyivät toistaiseksi USA:n alumiini- ja terästulleilta, mutta tämänkään asia ei ole loppuun käsitelty. USA lykkäsi vain määräajaksi toimia EU:a kohtaan. Toivoa sopii, että järki voittaa USA:n ja EU:n jatkoneuvotteluissa, koska Euroopan teräs ei ole mikään uhka USA:lle.

Kaiken takana on Kiina

Todellinen uhka läntisille teollisuusmailla on lopultakin Kiina, joka on taitavasti – osin aggressiivisestikin – vallannut kansainvälisiä markkinoita teräs- ja muissa tuotteissa. Kiina pelaa kansainvälisessä kaupassa mielellään kaksilla korteilla. Se korostaa taloutensa nuorta ja kehittyvää luonnetta, mikä Kiinan mukaan oikeuttaa sen vaatimaan entistä parempaa markkinoille pääsyä läntisille markkinoille, mutta samaan aikaan suojelemaan omia kotimarkkinoitaan kilpailulta.

Oikeastaan presidentti Trumpin hallinnon kauppapoliittinen aggressiivisuus on ensimmäinen todellinen yritys haastaa Kiina ja sen toimintatavat. Trumpin hallinnon toimintatapoja voidaan perustellustikin arvostella, mutta aivan ilman syytä USA ei ole liikkeellä Kiinan kovistelijana ja kansainvälisen kaupan tasavertaisempien kilpailuedellytysten vaatijana.

Eurooppa onnistunut oivasti

Euroopan unioni on toistaiseksi pystynyt keskittymään uusien markkinoiden avaamiseen eurooppalaisille yrityksille uusilla kauppasopimuksilla. EU:sta on kasvamassa avoimen, sääntöpohjaisen kaupan käynnin ja terveen kilpailun priimusmoottori aikana, jolloin USA lähinnä keskittyy haastamaan vanhoja kauppajärjestelyitä ja kyseenalaistamaan uusiakin. Kauppasopimukset Kanadan, Japanin ja Meksikon kanssa ovat erinomaisia saavutuksia EU:lta. Ne avaavat uusia markkinoita myös suomalaisillekin yrityksille. Vientivetoisena maana Suomi on pääsääntöisesti voittaja kaikissa uusissa kauppajärjestelyissä.

Euroopan unionin on syytä jatkaa avointa ja yhteistyöhakuista kauppapolitiikka sekä varmistaa toimivat kauppasuhteet jatkossakin kaikkiin ilmansuuntiin Kiina ja USA mukaan lukien. Kauppasota ei kuitenkaan ole vielä ohitse millään rintamalla. USA:n ja Kiinan kädenvääntö voi jatkua vielä pitkään eri tavoin. Suomelle se on huono uutinen, sillä Kiinan ja USA:n kaupan merkitys on Suomelle tärkeä ja kaikki kauppapoliittiset kitkat voivat myös suoraan tai epäsuoraan vaikuttaa Suomen ulkomaankauppaan.

Kaikki kauppasodat uhka Suomelle

Suomen on syytä toivoa, että EU–Kiina-kauppasuhteet ja pelisäännöt kehittyvät suuntaan, joka karsii päästödumppausta ja korruptiota sekä täten suosii avointa ja tervettä kilpailua eli suomalaisia yrityksiä. Meidän on myös syytä toivoa, että EU–USA-suhteissa ei sorruta terästullien tai muiden tullien nostamiseen. Jos EU–USA-kauppasuhteita aidosti halutaan kehittää, niin silloin meilläkin pitää olla rohkeutta palata takaisin TTIP-neuvottelupöytiin. Käynnissä olevat neuvottelut ovat aina paras tapa välttää poliittisia ylilyöntejä ja yllätyksiä kauppakumppanien kesken.

Kauppasodat eivät ole vielä ohitse, mutta merkkejä ”välirauhasta” on ilmassa. Toivottavasti myös lopullisesta ”aselevosta” kaikkien kumppanien kesken syntyy yksimielisyys lähiaikoina.

Kirjoittaja on Timo Vuori – Kansainvälisen kauppakamarin ICC Suomen maajohtaja

 

 

Talous kääntyi sittenkin: Vuosi 2017 on käänteentekevä vuosi. Vuosien taantuman jälkeen talous piristyi lopulta Suomessa Euroopan vanavedessä. Talouskasvu yllätti taas talouskasvua ammatikseen seuraavat asiantuntijat. Talouskasvu tuntuu väistämättä myös Suomen viennin kasvussa. Sen sijaan kotimaiset investoinnit ja kulutus ovat vasta varovaisesti elpymässä. Suomen talouden pyörät ovat pikkuhiljaa alkamassa todenteolla pyöriä. Mutta jo nyt talousennusteet kertovat, että ensi vuoden jälkeen talouskasvu tasaantuu. Pääsimme jälkijunassa globaalin talouskasvun kyytiin, toivottavasti emme putoa ensimmäisten joukossa sieltä pois.

Uudet poliittiset puhurit tuulevat: Nihkeät talouskasvun vuodet poikivat erilaisia poliittisia trendejä, joiden satoa nyt korjataan. Populismin ja nationalismin kasvun juuret ovat kansalaisissa, jotka kokevat tulleensa väärinkohdelluiksi ja jääneensä jalkoihin. Työpaikan ja yrityksen menettäminen tai sen uhka luo epävarmuutta, joka näkyy myös poliittisessa käyttäytymisessä. Ajatellaan, että vanhaan ja turvalliseen maailmaan voidaan palata maan rajoja sulkemalla, omaa kansallista, osin taantuvaakin taloutta suojelemalla. Tästä maaperästä kumpuaa Brexit, Le Pen, Trump … Tämän ilmiön kanssa päättäjät myös yrityselämä saa sopeutua toimimaan – tavalla tai toisella. Globalisaatio- ja EU-kriittisyys ei katoa ”vaikeat asiat maton alle lakaisemalla”.

Globaali yritys vs lokaali yhteiskunta: Yrityselämän näkökulmasta viime vuosien johtopäätöksenä on, että yritystoiminta näyttää kehittyvän entisestään yhä globaalimmaksi, mutta poliittinen päätöksenteko ja sääntely taas kohti lokalisuutta. Esimerkkinä Maailman kauppajärjestö WTO:n ja Yhdistyneiden kansakuntien YK:n tehottomuus oikeasta saada aikaiseksi uusia pelisääntöjä globalisaatioon. Ratkaisua haetaan kahdenvälisistä ja alueellisista yhteistyöhankkeista. Sääntelyn sirpaloituminen luonnollisesti tuo uusia haasteita yritysten liiketoiminnan sääntelyn hahmottamiseksi. Sääntelyn ohella on korostumassa myös yritystoiminnan läpinäkyvyys ja vastuullisuus osana yhteiskuntaa. Verokeskustelu on esimerkki tästä. Yrityselämään kohdistuu aivan uudenlaisia odotuksia ja paineita.

Mitä tämä kaikki sitten tarkoittaa yrityselämälle ja miten Kansainvälinen kauppakamari ICC siihen on reagoimassa?

Mikä ei ole hyvä yhteiskunnalle, ei ole hyvä yritykselle: Tämä vaatii sitä, että yrityselämän on entistä aktiivisemmin puhuttava toimivan vapaakaupan, terveen kilpailun ja avoimen markkinatalouden puolesta. Yrityselämä ei saa syyllistyä tukemaan populistisia ja nationalistisia linjauksia, koska ne enemmin tai myöhemmin ovat pahaksi yhteiskunnalle. Ja mikä ei ole hyvä yhteiskunnalle, ei voi olla myöskään hyvä yrityksille, kuten jo 1920-luvulla ICC:n puheenjohtajana toiminut, IBM:n pääjohtaja Thomas Watson totesi. Meidän on pystyttävä uskottavasti ja faktapohjalta perustelemaan, miksi toimiva kaupankäynti hyödyttää kansalaisia ja yhteiskuntaa. Tämä asia näyttää unohtuneen useilta toimijoilta useiden vuosikymmenten vahvan kansainvälistymisen aikana.

Yritys yhteiskunnassa: Yrityselämä joutuu myös entistä vahvemmin arvioimaan omaa roolinsa yhteiskunnallisten haasteiden ja niiden ratkaisujen luomisessa, olipa kyse ympäristöteknologian hyödyntämisestä energiatehokkuudessa tai vesihuollossa, olipa kyse vastuusta työoloista ja lahjonnan kitkemisestä tuotanto- ja hankintaketjuissa, olipa kyse verojen maksamisesta voimassaolevien normien pohjalta. Yrityksissä on myös syytä ymmärtää, ettei aina riitä, että ”tekee oikein sääntöjen mukaan”, vaan että ”tekee tavalla joka myös vastaa yleistä oikeudenmukaisuutta ja kohtuutta” yrityksen vaikuttamisvallan rajoissa. Yritysten keskeisin tehtävä jatkossakin on menestyksekkään liiketoiminnan toteuttaminen. Mutta hyvä ja taloudellisestikin kannattava liiketoiminta ottaa jatkossa huomioon entistä paremmin ympäröivän yhteiskunnan odotukset.

Edelläkävijyyttä kaivataan: Yritysten ei ole syytä yksin kohdata kaikkia kansainvälisessä toimintaympäristössä tapahtuvia haasteita. Kansainvälinen kauppakamari ICC on jo yli 90 vuoden ajan meillä ja maailmalla tarjonnut yrityselämälle ekosysteemin luoda yhteisiä kannanottoja ja pelisääntöjä näihin haasteisiin. Niinpä Kansainvälisen kauppakamarin ICC:n strategiaa päivitettiin osuvasti syksyllä 2017 ja tältä pohjalta työtä on tarkoitus jatkaa kansainvälisesti ja kansallisesti vuodesta 2018 eteenpäin. Uudessa strategiassa korostetaan, että kaikessa tekemisessä tavoitteena on oltava kestävän kasvun edistäminen. Tämä koskee niin sääntelyyn liittyvää edunvalvontaa kuin yrityselämän omaa itsesääntelyä. Varmasti jatkossakin kauppa- ja kilpailupolitiikka ovat vaikuttamisen keskiössä, mutta ottaen huomioon myös ekologiset ja sosiaaliset seikat entistä paremmin. Varmasti jatkossakin kauppaprosessien – maksutapojen, toimitusehtojen ja sopimusmallien – pelisääntöjen kehittämien sekä vastuullisen yritystoiminnan – lahjonnanehkäisystä markkinointiin – suositusten laatiminen on ICC:n itsesääntelyn keskiössä. Mutta entistä ennakkoluulottomammin joudumme ottamaan huomioon nopeasti muuttuvan toimintaympäristön odotukset.

Uskon ja toivon, että uudistettu ICC:n strategia vahvistaa ICC:n aitoa edelläkävijyyttä yrityselämän ennakkoluulottomana vaikuttajana ja toimijana. Mikä ei ole hyvä yhteiskunnalle, ei voi olla hyvä yrityksille. Lopuksi haluan kiittää suomalaisia ICC-jäsenyrityksiä ja -organisaatioita yhteistyöstä ja tuesta 2017. Jatkamme työtä 2018 täysillä paremman maailman puolesta!

Kirjoittaja Timo Vuori on Kansainvälisen kauppakamarin ICC Suomen maajohtaja  

Uskottavuuden säilyttäminen oli Buenos Airesissa juuri pidetyn Maailman kauppajärjestö WTO:n ministerikokouksen (WTO MC11) keskeinen tavoite. Siinä onnistuttiin taas – rimaa hipoen. WTO jatkaa kujanjuoksuaan. Vanhat asiat, kuten maataloustuet polkevat paikallaan. Uudet asiat, kuten sähköinen kauppa, investoinnit ja palvelukauppa ei pääse edes vauhtiin. Nyt olisi syytä pohtia, onko kyseessä pysyvä järjestelmävika. Globalisoituva talous ansaitsisi parempaa sääntelyä.

 EK:n Saila Turtiainen ja ICC:n Timo Vuori edustivat Suomen yrityselämää WTO-kokouksessa.

Johtavien talouksien mielenkiinto on siirtynyt kahdenvälisiin kauppasuhteisiin. Kehitys alkoi jo ennen USA:n presidentti Trumpin kautta. Kun aikaisemmin WTO:ssa jarrumiehenä hääri Brasilia, Intia tai Kiina, niin nyt USA oli tyly WTO-pöydissä. USA:n mielenkiinto tuntuu olevan kahdenvälisten ”diilien” teko.

Suomen onneksi EU on osoittanut tehokkuutensa kauppasopimusten solmimisessa, tuoreimpana esimerkkinä Kanada ja Japani. Ilman EU:n neuvotteluvoimaa tilanne olisi todennäköisesti heikompi Suomen kannalta. Tuskin yksin pystyisimme avaamaan markkinoita yrityksille yhtä laajasti. Esimerkiksi EU:n kauppasopimus Etelä-Korean kanssa on kasvattanut vientiämme sinne yli 40 prosentilla.

On kuitenkin valitettavaa, että samalla kun talousriippuvuus eri maiden välillä vahvistuu ja yritysten tuotanto-, hankinta- ja kumppanuusverkostot kansainvälistyvät, kaupan pelisääntöjen kehittäminen WTO-yhteistyössä ei tahdo onnistua. Sehän olisi juuri riittävän laaja foorumi tähän työhön ja uusien pelisääntöjen tarve on ilmeinen. Esimerkiksi kaupan sääntely ei vieläkään riittävässä määrin tunnista sähköistä kauppaa.

Mitä enemmän erilaisia, kahdenvälisiä kauppasopimuksia maiden välille solmitaan, sitä haasteellisempaa viennin ja tuonnin suunnittelu yrityksille on. Erityisesti PK-yrityksillä ei ole taitoa ja resursseja sopeuttaa liiketoimintaansa kirjavien kaupan sääntöjen viidakossa, koska se tuottaa haasteita jopa isommillekin yrityksille. Tullit, tekniset määräykset ja laitteiden testausvaatimukset voivat edelleen olla varsin kirjavat ja nostaa vienti- ja tuontikuluja 5–50 prosenttia.

Mistä sitten WTO:n ongelmat johtuvat? Ensinnäkin konsensukseen perustuva päätöksenteko ei toimi 164 WTO-jäsenmaan kesken. Toiseksi Kiinan ja kehittyvien talouksien nousu on vaikuttanut neuvotteluasetelmaan. Asioita ei voi sopia teollisuusmaiden kesken tai sanella kehitysmaille. Kolmanneksi maat ovat eri kehitysvaiheissa. Kotimarkkinoita halutaan vielä suojata kilpailulta. Neljänneksi kauppapolitiikka ei enää ole vain tullien alentamista vaan markkinasääntelyä, joihin liittyy kansallisia intressejä. Viidenneksi yrityselämä piti pitkään itsestään selvyyteenä kaupan vapauttamista. Vasta nyt yrityselämä on herännyt puolustamaan kauppapolitiikan tärkeyttä.

Mikä sitten ratkaisuksi? Jos laaja WTO-yhteistyö ei toimi, on edettävä asiasta kiinnostuneiden maiden ryhmissä, kuten ympäristöteknologian kaupassa on yritetty. Myös kahdenvälisillä sopimuksilla kaupan vapauttamista voidaan jatkaa, kunhan WTO:lla säilyy koordinoiva ja kauppakiistojen ratkaisijan rooli. Yrityksille on olennaista, että kaupan pelisäännöt ovat ajantasalla, yhdenmukaisia ja ennakoitavia. Yrityksille ei ole olennaista kuka päättää, vaan mitä päätetään ja kuinka tehokkaasti päätökset toimeenpannaan. Toimiva WTO olisi kuitenkin yhä ykkösvaihtoehto kansainvälisen kaupan kehittäjäksi.

Kirjoittaja on Timo Vuori. Kirjoitus on julkaistu 18.12.2017 Kauppalehto Debatti -sivulla.

 

Vapaakaupan vastustaminen on nostanut päätään eri puolilla maailmaa. Vapaakaupan pelätään vievän työpaikkoja ja tuovan kurjuutta. Näin toki käy, jos taantuvat teollisuuden alat ja talousalueet kohtaavat aitoa kilpailua kansainvälistymisen myötä. Ei ole sattumaa, että USA:n hiilikaivokset ovat ajautuneet kurimukseen.

Huolestuttavaa on kuitenkin se, että vapaakauppaa vastustetaan siksi, että se haastaa vanhoilliset rakenteet, taantuvat työpaikat ja ympäristöä rasittavat tuotantolaitokset. Vapaakauppakeskustelussa keskitytään yhä vanhojen työpaikkojen säilymiseen, eikä muisteta uusien työpaikkojen syntymistä muutoksen kautta. Samalla unohdetaan vapaakaupan laajemmat myönteiset vaikutukset vähäpäästöisyyden, energia- ja resurssitehokkuuden ja kestävän kasvun rakentamisessa. Ilman vapaakauppaa paras ympäristöteknologia ei siirtyisi maasta toiseen.

Vapaakaupan puolustaminen on oikeasti uuden, paremman maailman puolustamista, jossa uusia työpaikkoja syntyy häviävien työpaikkojen tilalle, jossa yhteiskunta- ja tuotantorakenteet muuttuvat ekologisemmiksi ja jossa kansainvälisen vuorovaikutuksen kautta syntyy eväitä rakentaa parempaa huomista.

Vapaakauppa on olut Suomelle pelastus, vaikka historiamme osoittaa meidänkin olleen taitavia suojaamaan markkinoitamme kilpailulta. Onneksi olemme pikkuhiljaa tajuamassa avoimen talouden ja vapaakaupan tärkeyden, vaikka yksittäisiä ”monopoleja” yhä Suomestakin löytyy. Suurin huolemme kuitenkin taitaa nyt liittyä siihen, miten keskeiset kauppakumppanimme ja maailmantalouden veturit – USA, Kiina, Saksa, jopa Venäjä suhtautuvat jatkossa vapaakauppaan.

Isojen kanssa emme pärjää, jos ykkösperiaatteena on kotiinpäin vetäminen ja protektionismi. Siksi meidän Suomessa on jaksettava yksituumaisesti puolustaa vapaakauppaa meillä ja maailmalla. Siinä riittää haastetta Suomen seuraavaksi 100 vuodeksi.

Timo Vuori, maajohtaja, Kansainvälinen kauppakamari ICC