Presidentti Trumpin kauppapoliittiset uhkaukset ovat tämän vuoden aikana käynnistäneet kaupanrajoitusten kierteen, joka ei vielä ole ohitse, mutta on suvantovaiheessa.
Viime aikoina toimet ja vastatoimet ovat keskittyneet USA:n ja Kiinan väliseen kauppapoliittiseen kädenvääntöön. Eri tuotteita koskevia tulleja on uhattu korottaa ja markkinoillepääsyä rajoittaa, mutta toistaiseksi kauppasota maiden välillä ei ole roimahtanut täyteen liekkiin. Molemmat maat ymmärtävät maiden kaupan keskinäisen riippuvuuden.
Euroopan unioni ja Suomi välttyivät toistaiseksi USA:n alumiini- ja terästulleilta, mutta tämänkään asia ei ole loppuun käsitelty. USA lykkäsi vain määräajaksi toimia EU:a kohtaan. Toivoa sopii, että järki voittaa USA:n ja EU:n jatkoneuvotteluissa, koska Euroopan teräs ei ole mikään uhka USA:lle.
Kaiken takana on Kiina
Todellinen uhka läntisille teollisuusmailla on lopultakin Kiina, joka on taitavasti – osin aggressiivisestikin – vallannut kansainvälisiä markkinoita teräs- ja muissa tuotteissa. Kiina pelaa kansainvälisessä kaupassa mielellään kaksilla korteilla. Se korostaa taloutensa nuorta ja kehittyvää luonnetta, mikä Kiinan mukaan oikeuttaa sen vaatimaan entistä parempaa markkinoille pääsyä läntisille markkinoille, mutta samaan aikaan suojelemaan omia kotimarkkinoitaan kilpailulta.
Oikeastaan presidentti Trumpin hallinnon kauppapoliittinen aggressiivisuus on ensimmäinen todellinen yritys haastaa Kiina ja sen toimintatavat. Trumpin hallinnon toimintatapoja voidaan perustellustikin arvostella, mutta aivan ilman syytä USA ei ole liikkeellä Kiinan kovistelijana ja kansainvälisen kaupan tasavertaisempien kilpailuedellytysten vaatijana.
Eurooppa onnistunut oivasti
Euroopan unioni on toistaiseksi pystynyt keskittymään uusien markkinoiden avaamiseen eurooppalaisille yrityksille uusilla kauppasopimuksilla. EU:sta on kasvamassa avoimen, sääntöpohjaisen kaupan käynnin ja terveen kilpailun priimusmoottori aikana, jolloin USA lähinnä keskittyy haastamaan vanhoja kauppajärjestelyitä ja kyseenalaistamaan uusiakin. Kauppasopimukset Kanadan, Japanin ja Meksikon kanssa ovat erinomaisia saavutuksia EU:lta. Ne avaavat uusia markkinoita myös suomalaisillekin yrityksille. Vientivetoisena maana Suomi on pääsääntöisesti voittaja kaikissa uusissa kauppajärjestelyissä.
Euroopan unionin on syytä jatkaa avointa ja yhteistyöhakuista kauppapolitiikka sekä varmistaa toimivat kauppasuhteet jatkossakin kaikkiin ilmansuuntiin Kiina ja USA mukaan lukien. Kauppasota ei kuitenkaan ole vielä ohitse millään rintamalla. USA:n ja Kiinan kädenvääntö voi jatkua vielä pitkään eri tavoin. Suomelle se on huono uutinen, sillä Kiinan ja USA:n kaupan merkitys on Suomelle tärkeä ja kaikki kauppapoliittiset kitkat voivat myös suoraan tai epäsuoraan vaikuttaa Suomen ulkomaankauppaan.
Kaikki kauppasodat uhka Suomelle
Suomen on syytä toivoa, että EU–Kiina-kauppasuhteet ja pelisäännöt kehittyvät suuntaan, joka karsii päästödumppausta ja korruptiota sekä täten suosii avointa ja tervettä kilpailua eli suomalaisia yrityksiä. Meidän on myös syytä toivoa, että EU–USA-suhteissa ei sorruta terästullien tai muiden tullien nostamiseen. Jos EU–USA-kauppasuhteita aidosti halutaan kehittää, niin silloin meilläkin pitää olla rohkeutta palata takaisin TTIP-neuvottelupöytiin. Käynnissä olevat neuvottelut ovat aina paras tapa välttää poliittisia ylilyöntejä ja yllätyksiä kauppakumppanien kesken.
Kauppasodat eivät ole vielä ohitse, mutta merkkejä ”välirauhasta” on ilmassa. Toivottavasti myös lopullisesta ”aselevosta” kaikkien kumppanien kesken syntyy yksimielisyys lähiaikoina.
Kirjoittaja on Timo Vuori – Kansainvälisen kauppakamarin ICC Suomen maajohtaja



