Euroopan komissio on tarttunut tomerasti toimiin vihreän talouden edistämiseksi EU:ssa. EU-maiden halutaan olevan maailmassa edelläkävijöitä muutoksessa ilmastoneutraaliksi taloudeksi. Tuore komissio on linjannut useita toimia, joilla se aikoo viedä asiaa eteenpäin. Toimiin kuuluu muun muassa EU:n teollisuus-, ympäristö-, kemikaali-, metsä- ja kauppapolitiikan kehittäminen entistä ilmastoneutraalimmaksi. Yhtenä keinona on nostettu esille hiilitullien asettamien tuotteille, jotka on valmistettu merkittävien ilmastopäästöjen kera. Komission kaavailut ovat herättäneet innostusta ja huolta. Itse suhtaudun ajatukseen ennakkoluulottomasti – miksipä ei. Mutta toki ekoprotektionismin loukkuun EU ei saa joutua.
Lähtökohtaisesti ajatus hiilitulleista on loistava. Miksi Kiina tai Indonesia saisi saada kilpailuetua siitä, että se valmistaa esimerkiksi terästä omissa, perinteisissä tuotantolaitoksissa vähemmän ympäristöystävällisesti ja valtaa myös maailman sekä Euroopan markkinoita edullisilla hinnoilla? Tasavertaisempien kilpailuedellytysten luominen nimenomaisesti vaati, että tuo isompi hiilijalanjälki eli ympäristörasitus laitetaan rasittamaan noita tuotteita, jos ne pyrkivät puhtaamman teknologian ja tuotannon eurooppalaisille markkinoille. Ympäristö- ja ilmastosaastuttamiselle pitää olla hinta.
Haasteena ilmeisesti on se, miten asetaan läpinäkyvät ja ennakoitavat kriteerit hiilitulleilla tavalla, jotka vastaavat myös WTO:n pelisääntöjä ja ovat sopusoinnussa muiden kansainvälisten sitoumusten kanssa. Ja eri toimialat ja toimijat myös Euroopassa kohtaavat erilaisia haasteita hiilitullien vaikuttaessa hankinta- ja tuotantoketjuissa. Nämä pitää toki selvittää, sillä syrjivään ja laittomaan ekoprotektionismiin EU:n ei kannata sortua, sillä USA ja Kiina kyllä osaavat vastatoimet. Mutta toisaalta, jos muutosta halutaan, joutuu kauppapoliittiset intressit joustamaan ilmastopoliittisten intressien paineessa.
Kansainvälisellä kauppakamarilla ei ole vielä ehdotonta ja lopullista kantaa asiaan. Henkilökohtaisesti suhtaudun asiaan lähtökohtaisesti myönteisesti, sillä hiilitullit voivat olla niitä ainoita ja tehokkaita keinoja varmistaa eurooppalaisen ja suomalaisen teollisuuden kilpailukykyä ja tasavertaisempia toimintaedellytyksiä globaalissa taloudessa täysin hyväksyttävin eli ilmastoperusteina. Toki juristina ymmärrän että hiilitullien on täytettävä erilaiset kansainvälisen kaupan pelisäännöt, mutta silti juridiikasta se ei saa jäädä kiinni. Samanaikaisesti pitäisi WTO:n alaisuudessa potkia eteenpäin pari vuotta sitten umpisolmuun ajautuneita ympäristöteknologiatuotteiden tullivapauteen tähtääviä EGA-neuvotteluita.
Kansainvälisen kaupan pelisäännöt kaipaavat uudistamista. Niiden pitää elää ajan hermolla, mutta niitä ei toki saa käyttää vääränlaiseen protektionismiin. EU voi osoittaa johtajuutta pelaamalle tämän pelin oikein ja taitavasti – talouden ja ympäristön kannalta.
Timo Vuori, maajohtaja, Kansainvälinen kauppakamari ICC
