Euroopan komissio on tarttunut tomerasti toimiin vihreän talouden edistämiseksi EU:ssa. EU-maiden halutaan olevan maailmassa edelläkävijöitä muutoksessa ilmastoneutraaliksi taloudeksi. Tuore komissio on linjannut useita toimia, joilla se aikoo viedä asiaa eteenpäin. Toimiin kuuluu muun muassa EU:n teollisuus-, ympäristö-, kemikaali-, metsä- ja kauppapolitiikan kehittäminen entistä ilmastoneutraalimmaksi. Yhtenä keinona on nostettu esille hiilitullien asettamien tuotteille, jotka on valmistettu merkittävien ilmastopäästöjen kera. Komission kaavailut ovat herättäneet innostusta ja huolta. Itse suhtaudun ajatukseen ennakkoluulottomasti – miksipä ei. Mutta toki ekoprotektionismin loukkuun EU ei saa joutua.

Lähtökohtaisesti ajatus hiilitulleista on loistava. Miksi Kiina tai Indonesia saisi saada kilpailuetua siitä, että se valmistaa esimerkiksi terästä omissa, perinteisissä tuotantolaitoksissa vähemmän ympäristöystävällisesti ja valtaa myös maailman sekä Euroopan markkinoita edullisilla hinnoilla? Tasavertaisempien kilpailuedellytysten luominen nimenomaisesti vaati, että tuo isompi hiilijalanjälki eli ympäristörasitus laitetaan rasittamaan noita tuotteita, jos ne pyrkivät puhtaamman teknologian ja tuotannon eurooppalaisille markkinoille. Ympäristö- ja ilmastosaastuttamiselle pitää olla hinta.

Haasteena ilmeisesti on se, miten asetaan läpinäkyvät ja ennakoitavat kriteerit hiilitulleilla tavalla, jotka vastaavat myös WTO:n pelisääntöjä ja ovat sopusoinnussa muiden kansainvälisten sitoumusten kanssa. Ja eri toimialat ja toimijat myös Euroopassa kohtaavat erilaisia haasteita hiilitullien vaikuttaessa hankinta- ja tuotantoketjuissa. Nämä pitää toki selvittää, sillä syrjivään ja laittomaan ekoprotektionismiin EU:n ei kannata sortua, sillä USA ja Kiina kyllä osaavat vastatoimet. Mutta toisaalta, jos muutosta halutaan, joutuu kauppapoliittiset intressit joustamaan ilmastopoliittisten intressien paineessa.

Kansainvälisellä kauppakamarilla ei ole vielä ehdotonta ja lopullista kantaa asiaan. Henkilökohtaisesti suhtaudun asiaan lähtökohtaisesti myönteisesti, sillä hiilitullit voivat olla niitä ainoita ja tehokkaita keinoja varmistaa eurooppalaisen ja suomalaisen teollisuuden kilpailukykyä ja tasavertaisempia toimintaedellytyksiä globaalissa taloudessa täysin hyväksyttävin eli ilmastoperusteina. Toki juristina ymmärrän että hiilitullien on täytettävä erilaiset kansainvälisen kaupan pelisäännöt, mutta silti juridiikasta se ei saa jäädä kiinni. Samanaikaisesti pitäisi WTO:n alaisuudessa potkia eteenpäin pari vuotta sitten umpisolmuun ajautuneita ympäristöteknologiatuotteiden tullivapauteen tähtääviä EGA-neuvotteluita.

Kansainvälisen kaupan pelisäännöt kaipaavat uudistamista. Niiden pitää elää ajan hermolla, mutta niitä ei toki saa käyttää vääränlaiseen protektionismiin. EU voi osoittaa johtajuutta pelaamalle tämän pelin oikein ja taitavasti – talouden ja ympäristön kannalta.

Timo Vuori, maajohtaja, Kansainvälinen kauppakamari ICC

Epävarmuus on uusi normaali. Se tulee väistämättä jatkumaan maailman politiikassa ja taloudessa myös vuonna 2020. Tällä on vaikutusta yritysten toimintaan, kansainväliseen kauppaan ja investointeihin. Epävakaus ja sitä kautta epävarmuus toimintaympäristössä tuntuu.

Vuosi 2020 on USA:n presidenttivaalien vuosi. Presidentti Trumpi pitää väistämättä kauppapoliittisessa jännityksessä niin Eurooppaa kuin Kiinaa. Se on pelin henki myös 2020. Vaikka USA ja Kiina sorvaisivat jotain kauppadiilejä, niin kansallinen turvallisuus mukaan lukien kyberturvallisuus – case Huawei / 5G – tuskin ratkeaa ennen vaaleja. Tämä väistämättä tuntuu myös Euroopassa.

Euroopan unioni hakee nyt kunniahimoisesti kasvua vihreästä taloudesta. Hyvä niin. Ilmastoneutraali ja resurssitehokas talous on hyvä tavoite, mutta mihinkään talouden downshiftaukseen Euroopassa ei ole varaa. Nykyisen ja tulevan teknologian avulla luonnonvarojen rajallisuushaaste kyllä pystytään ratkaisemaan. EU:n on syytä jatkaa aidosti sisämarkkinoiden syventämistä sekä tervettä ja reilua vapaakauppaa edistävää kauppapolitiikkaa.

Entä sitten Suomi. Olemme taloudellisesti riippuvaisia maailmantalouden suhdanteista, mutta samalla pitäisi uskaltaa ja jaksaa uudistaa Suomea yhteiskuntana. Nyt politiikka vain valitettavasti alkaa mennä meilläkin someiluksi ja kuittailuksia. Isot ja pienet asiat hukkuvat politiikan mutapainiin. Peiliin katsomisen paikka kaikilla puolueilla. Nyt tarvitaan aitoa arvojohtajuutta myös politiikassa, mutta se kaipaa tuekseen ripauksen realismia, jotta Suomen uudistuminen aidosti edistyy.

Yritysten ääni pitää kuulua vahvasti poliittisessa päätöksenteossa, mutta myös yritysten ajatusmaailma kaipaa uudistumista. Pohjoismainen markkinatalous on edelleen ainutlaatuinen saavutus, mutta sen pitää myös uudistua. Samalla poliittisten päättäjien on muistettava yritysten kilpailukykyä Suomessakin rakentaessaan, että yrityksillä on vaihtoehtoja, mutta Suomella ei. Siksi koko Suomen missio on oltava tervettä taloutta ja työpaikkoja luova sekä kannustava.

Yritykset ovat ongelman ratkaisu, eivät ongelma, mutta myös yritysten pitää ymmärtää entistä paremmin yhteiskunnalliset tarpeet ja paineet. Tämä vaatii uudenlaista viisautta ja herkkyyttä sekä rohkeutta kaikilta toimijoilta. Suomessa jos jossain maailmalla on mahdollista tässä onnistua. Jos vain uskallamme uudistua. Seuraavista vaaleista tai some-kiivailusta riippumatta…

Maajohtaja Timo Vuori