Kauppasotien tuoksinassa maailman johtavien talouksien kesken on herätty kantamaan huolta sääntöpohjaisen kansainvälisen kaupan tulevaisuudesta. Vihdoin monenkeskisen kauppajärjestelmän ja sen vartijan Maailman kauppajärjestö WTO:n remontti saattaa onnistua, sillä sitä vaatii USA:n ja EU:n ohella nyt myös Kiina.

Yritysten kauppa-, rahoitus-, tuotanto- ja hankintaverkostojen kansainvälistyminen on lisännyt maiden keskinäistä riippuvuutta, mutta sen sääntely on yhä kansallisista. Kauppasodilla ei epäreilua kauppaa eikä epätervettä kilpailua kitketä. Se vaatii toimivan WTO:n, joka kehittää tehokkaasti kaupan sääntöjä ja ratkaise kiistoja. Nyt on aika uudistaa toimivan vapaakaupan vartija WTO.

Maailmansodan rauniolta kauppaa vapauttamaan. Vuonna 1995 perustettu, tänä päivän 164 jäsenmaata kattava Maailman kauppajärjestö WTO on historiansa vanki. Maailman sotien jälkeen tullien alentaminen sujui hyvin aina 1940-60-luvuilla niin sanotuissa GATT-neuvotteluissa, aluksi USA:n ja 22 muun maan johdolla. Samalla vahvistettiin rauhaa ja hyvinvointia 1930-luvun nationalismin ja maailmansotien jälkeen. Myös Euroopassa syntyi ajatukset talousyhteistyöstä, jonka johti nykyiseen Euroopan unioniin.

Mutta vaikeudet alkoivat, kun kauppaneuvotteluissa tullien ohella esille nousivat kansallisesti arkaluonteiset asiat, kuten julkiset hankinnat, palvelut sekä maatalous- ja tekstiilituotanto. Uruguayn kierroksen nimellä GATT-neuvotteluita käytiin jopa vuodet 1986-1994. Lopulta 125 maan kesken löydettiin sopu, joka merkittävästi avasi markkinoita sekä vauhditti globalisaatiota.

WTO jäänyt maailman talouden ristiriitojen jalkoihin. Uruguayn kierroksella päätettiin perustaa vuonna 1995 Geneveen pysyvä kauppaneuvotteluelin eli Maailman kauppajärjestö WTO, jonka tuli kehittää kaupan sääntöjen kehittäminen, ratkaista riitoja ja auttaa kehitysmaita.

WTO:n synty ei poistanut kansainvälisen kaupan kehittämiseen liittyviä näkemyseroja eri maiden kesken. Läntiset teollisuusmaat vaativat tavara- ja palvelukaupan vapauttamista, tervettä kilpailua sekä investointien ja IPR-oikeuksien suojaa. Kehitysmaat kaipaavat yhä tulleja suojaamaan kansallista taloutta, mutta haluavat mukaan maatalouskauppaan. Kiina, Intia, Brasilia ja muut nousevat taloudet varjelevat yhä omia markkinoitaan sekä tasapainottelevat etujaan teollisuus- ja kehitysmaina.

Vuonna 2001 aloitettu, ensimmäiset WTO-kauppaneuvottelut nimeltään Dohan kierros on yhä kesken eikä sen onnistumiseen enää uskota. Vuonna 2013 saavuttiin laiha sopu Balin ministerikokouksessa tullauksen ja kauppamenettelyiden helpottamisesta. Viime vuosina WTO:n tärkeimmäksi tehtäväksi onkin jäänyt WTO/GATT-sopimusten noudattamisen valvonta ja niitä koskevien riitojen ratkaisu sekä kehitysmaiden auttaminen.

Merkittävimpänä WTO-saavutuksen voidaankin pitää Kiinan liittymistä WTO-jäseneksi vuonna 2001 ja Suomen kannalta myös Venäjän WTO-jäsenyyttä vuonna 2012. Tätä kautta Kiina ja Venäjä ovat sitoutuneet kehittämään kansallista sääntelyään WTO-sääntöjen mukaiseksi. Samalla USA, EU ja muut WTO-maat ovat voineet WTO:n riidanratkaisun kautta valittaa Kiinan ja Venäjän kaupan esteistä. Tämä ei kuitenkaan ole estänyt näitä eri tavoin yhä käyttämään epäterveitä kauppatapoja.

WTO on niin toimiva kuin jäsenmaat sen haluavat. Jos valtiot haluavat, että WTO onnistuu globaalin talouden hallinnassa, on sen päätöksentekoa tehostettava. Nykyinen yksimielisyysvaatimus on kohtuuton. Yksi maa voi kaataa 163 muun maan tahdon. WTO:n työn kohteeksi on otettava globaalissa taloudella olennaisia, mutta jollekin maille arkaluonteisiakin aiheita. Vaikeissa asioissa on voitava edetä asiasta kiinnostuneiden maiden kanssa kuten nyt toimitaan sähköisen kaupan sääntelyssä. Riidanratkaisussa yhden jäsenmaiden poliittiset intressit eivät saa sekoita WTO-mekanismeja.

Vastuu ajan tasalla olevista kansainvälisestä kaupan säännöistä, niiden valmistelun läpinäkyvyydestä sekä WTO:n roolista siinä on aina WTO:n 164 jäsenmailla. WTO on niin toimiva ja tehokas kuin sen jäsenmaata sen haluavat olevan. Myös yrityselämän ja kansalaisjärjestöjen on annettava panoksensa WTO:n kehittämiseksi. Globalisaation hallinta vaatii välillä kansallisista intresseistä joustamista.

Timo Vuori

Kirjoittaja on Kansainvälisen kauppakamarin maajohtaja, Keskuskauppakamarin johtaja ja Euroopan talous- ja sosiaalikomitean jäsen –

Presidentti Trumpin kauppapoliittiset uhkaukset ovat tämän vuoden aikana käynnistäneet kaupanrajoitusten kierteen, joka ei vielä ole ohitse, mutta on suvantovaiheessa.

Viime aikoina toimet ja vastatoimet ovat keskittyneet USA:n ja Kiinan väliseen kauppapoliittiseen kädenvääntöön. Eri tuotteita koskevia tulleja on uhattu korottaa ja markkinoillepääsyä rajoittaa, mutta toistaiseksi kauppasota maiden välillä ei ole roimahtanut täyteen liekkiin. Molemmat maat ymmärtävät maiden kaupan keskinäisen riippuvuuden.

Euroopan unioni ja Suomi välttyivät toistaiseksi USA:n alumiini- ja terästulleilta, mutta tämänkään asia ei ole loppuun käsitelty. USA lykkäsi vain määräajaksi toimia EU:a kohtaan. Toivoa sopii, että järki voittaa USA:n ja EU:n jatkoneuvotteluissa, koska Euroopan teräs ei ole mikään uhka USA:lle.

Kaiken takana on Kiina

Todellinen uhka läntisille teollisuusmailla on lopultakin Kiina, joka on taitavasti – osin aggressiivisestikin – vallannut kansainvälisiä markkinoita teräs- ja muissa tuotteissa. Kiina pelaa kansainvälisessä kaupassa mielellään kaksilla korteilla. Se korostaa taloutensa nuorta ja kehittyvää luonnetta, mikä Kiinan mukaan oikeuttaa sen vaatimaan entistä parempaa markkinoille pääsyä läntisille markkinoille, mutta samaan aikaan suojelemaan omia kotimarkkinoitaan kilpailulta.

Oikeastaan presidentti Trumpin hallinnon kauppapoliittinen aggressiivisuus on ensimmäinen todellinen yritys haastaa Kiina ja sen toimintatavat. Trumpin hallinnon toimintatapoja voidaan perustellustikin arvostella, mutta aivan ilman syytä USA ei ole liikkeellä Kiinan kovistelijana ja kansainvälisen kaupan tasavertaisempien kilpailuedellytysten vaatijana.

Eurooppa onnistunut oivasti

Euroopan unioni on toistaiseksi pystynyt keskittymään uusien markkinoiden avaamiseen eurooppalaisille yrityksille uusilla kauppasopimuksilla. EU:sta on kasvamassa avoimen, sääntöpohjaisen kaupan käynnin ja terveen kilpailun priimusmoottori aikana, jolloin USA lähinnä keskittyy haastamaan vanhoja kauppajärjestelyitä ja kyseenalaistamaan uusiakin. Kauppasopimukset Kanadan, Japanin ja Meksikon kanssa ovat erinomaisia saavutuksia EU:lta. Ne avaavat uusia markkinoita myös suomalaisillekin yrityksille. Vientivetoisena maana Suomi on pääsääntöisesti voittaja kaikissa uusissa kauppajärjestelyissä.

Euroopan unionin on syytä jatkaa avointa ja yhteistyöhakuista kauppapolitiikka sekä varmistaa toimivat kauppasuhteet jatkossakin kaikkiin ilmansuuntiin Kiina ja USA mukaan lukien. Kauppasota ei kuitenkaan ole vielä ohitse millään rintamalla. USA:n ja Kiinan kädenvääntö voi jatkua vielä pitkään eri tavoin. Suomelle se on huono uutinen, sillä Kiinan ja USA:n kaupan merkitys on Suomelle tärkeä ja kaikki kauppapoliittiset kitkat voivat myös suoraan tai epäsuoraan vaikuttaa Suomen ulkomaankauppaan.

Kaikki kauppasodat uhka Suomelle

Suomen on syytä toivoa, että EU–Kiina-kauppasuhteet ja pelisäännöt kehittyvät suuntaan, joka karsii päästödumppausta ja korruptiota sekä täten suosii avointa ja tervettä kilpailua eli suomalaisia yrityksiä. Meidän on myös syytä toivoa, että EU–USA-suhteissa ei sorruta terästullien tai muiden tullien nostamiseen. Jos EU–USA-kauppasuhteita aidosti halutaan kehittää, niin silloin meilläkin pitää olla rohkeutta palata takaisin TTIP-neuvottelupöytiin. Käynnissä olevat neuvottelut ovat aina paras tapa välttää poliittisia ylilyöntejä ja yllätyksiä kauppakumppanien kesken.

Kauppasodat eivät ole vielä ohitse, mutta merkkejä ”välirauhasta” on ilmassa. Toivottavasti myös lopullisesta ”aselevosta” kaikkien kumppanien kesken syntyy yksimielisyys lähiaikoina.

Kirjoittaja on Timo Vuori – Kansainvälisen kauppakamarin ICC Suomen maajohtaja