Jäsenyys
  Jäsenyys   Jäsenrekisteri      

Sivun ylälaitaan

 

ICC-jäsenyys

ICC – elinkeinoelämän maailmanlaajuinen yhteistyöfoorumi

Kansainvälinen kauppakamari (International Chamber of Commerce, ICC) on ainoa elinkeinoelämän kansainvälinen asiantuntijaorganisaatio, joka kattaa kaikki toimialat tuotannosta kauppaan, jakeluun ja palveluihin. Sen jäsenyys on avoin kaikille yrityksille ja elinkeinoelämän järjestöille kaikkialta maailmasta.

ICC:n jäseniä ovat niin yritykset kuin elinkeinoelämän järjestöt. ICC:n jäsenyys toteutetaan käytännössä kansallisten osastojen jäsenyyden kautta. ICC Suomi toimii ICC:n sääntöjen edellyttämänä kansallisena osastona Suomessa. ICC Suomi on oikeudellisesti ja taloudellisesti itsenäinen rekisteröity yhdistys, jonka puitteissa ICC:n toiminta Suomessa on järjestetty.

Kansainvälistyvä toimintaympäristö – yritysten kansainvälinen yhteistyö

Elinkeinoelämän toimintaympäristö kansainvälistyy. Yhä useamman suomalaisenkin yrityksen keskeiset kauppakumppanit ovat Suomen ja jopa Euroopan unionin rajojen ulkopuolella. Tästä syystä on erittäin tärkeätä että yritysten välinen kansainvälinen kaupankäynti ja muu taloudellinen yhteistyö toimii mahdollisimman hyvin yritysten kotipaikasta riippumatta.

Mikäli todella halutaan edistää yritysten kansainvälisen toimintaympäristön toimivuutta, on ensisijaisen tärkeätä, että elinkeinoelämän näkemykset ja kokemukset otetaan huomioon, kun Suomessa, Euroopan unionissa tai kansainvälisesti luodaan yrityksiä koskevaa sääntelyä.

Maailmanlaajuisesti toimivana elinkeinoelämän asiantuntijaorganisaationa Kansainvälisellä kauppakamarilla, ICC:llä on erinomaiset edellytykset saattaa päättäjien tietoon yritysten kokemukset kansainvälisen toimintaympäristön toimivuudesta sekä kehittää elinkeinoelämän omia menettelytapoja, jotta yritykset ovat valmiita kohtaamaan kansainvälistymisen haasteita.

Sivun ylälaitaan

 

Miksi olla ICC:n jäsen - Jäsenyyden edut?

Yrityksen ja elinkeinoelämän järjestön on syytä kuulua Kansainväliseen kauppakamariin ja antaa jäsenyyden kautta tukensa ICC:n kansainväliselle ja kansalliselle toiminnalle, mikäli se pitää tärkeänä seuraavia seikkoja:

Osallistu yritysten kansainvälisen toimintaympäristön kehittämiseen

  • Yritysten kokemukset ja näkemykset niiden kansainvälisen toimintaympäristön toimivuudesta on otettava huomioon, mikäli Suomessa, Euroopan unionissa tai kansainvälisessä päätöksenteossa luodaan yritystoimintaa koskevaa sääntelyä.
  • Vain ICC-jäsenyyden kautta yritysten ja järjestöjen asiantuntijat voivat osallistua elinkeinoelämän kansainväliseen ja kansalliseen yhteistyöhön ja vaikuttaa kansainväliseen ja kansalliseen päätöksentekoon. Osallistuminen kansalliseen tai EU-tason yhteistyöhön ei enää riitä, mikäli todella halutaan olla mukana yritysten kansainvälisen toimintaympäristön kehittämisessä.
  • Yritysten asiantuntijoiden aktiivinen osallistuminen ICC:n kansainväliseen ja kansalliseen toimintaa tarjoaa niille luontevan mahdollisuuden myös vaihtaa tietoja ja kokemuksia toisten kansainvälisesti toimivien yritysten kanssa toimintaympäristön haasteista, kuten markkinoilla ilmenevistä kaupan ja kilpailun esteistä, ympäristövaatimuksista, verotuksen haasteista, tavaramerkkien suojasta tai yritystoiminnan vastuullisuuden vaatimuksista.
  • ICC viestittää elinkeinoelämän näkemykset kansalliseen Suomessa sekä kansainväliseen päätöksentekoon, esimerkiksi YK:ssa ja sen alajärjestöissä, WTO:ssa, G7/8-ryhmässä, EU:ssa ja jopa USA:ssa ja Aasiassa asioissa, joilla on vaikutusta yritysten kansainväliseen toimintaympäristöön. Kaupan, investointien ja kilpailun edistämisen ohella ICC:ssä ovat esillä verotukseen, logistiikkaan, ympäristöön ja energiaan, teollis- ja tekijänoikeuksiin sekä tietoyhteiskuntaan liittyviä haasteita. Ilman yritysten ICC-jäsenyyteen ja aktiiviseen osallistumiseen perustuvaa tukea edunvalvonta ei olisi mahdollista.

Osallistu yritysten välisen kaupan käytäntöjen kehittämiseen

  • Elinkeinoelämä voi edistää yritysten välistä kaupankäyntiä myös oma-aloitteisesti kaupankäynnin käytäntöjä ja menettelytapoja kehittämällä. Sopimusehdoista, maksutavoista, toimitusehdoista ja muista kaupankäynnin keskeisistä seikoista sopiminen eri maista tulevien yritysten kesken voi osoittautua kohtuuttoman hankalaksi, ellei yritysten käytössä olisi laajasti kansainvälisesti tunnustettuja ja käytettyjä sopimusmalleja ja toimitusehtoja.
  • ICC edistää yritysten kaupankäyntiä kehittämällä sopimusmalleja ja toimitusehtoja, kuten Incoterms 2000, remburssisäännöt ja sopimustakausmallit. Ilman yritysten ICC-jäsenyyteen ja aktiiviseen osallistumiseen perustuvaa tukea näitä kaupankäynnin keskeisiä välineitä ei olisi.

Pysy ajan tasalla vastuullisen yritystoiminnan kansainvälistä vaatimuksista

  • Kansainvälisessä ja monikulttuurisessa toimintaympäristössä yritykset kohtaavat erilaisia arvoja ja kulttuureja. Eri maiden lait ja tekniset määräykset eroavat melkoisesti toisistaan. Asiakkaiden, omistajien ja muiden sidosryhmien odotukset vaihtelevat heidän taustastaan johtuen. Samanaikaisesti yrityksen pitäisi pystyä toimimaan omien arvojensa ja toimintaperiaatteidensa mukaisesti yleisesti maailmanlaajuisesti tunnustettuja arvoja ja periaatteita loukkaamatta. Yrityksen vastuullisuus eri olosuhteissa kohtaa useita haasteita.
  • ICC edistää yritysten vastuullista toimintaa kansainvälisessä toimintaympäristössä yritysten yhteiskuntavastuuseen, ympäristöjohtamiseen, markkinointiin ja lahjonnanehkäisyyn liittyviä ohjeita ja suosituksia kehittämällä. Ilman yritysten ICC-jäsenyyteen ja aktiiviseen osallistumiseen perustuvaa tukea näitä vastuullisen yritystoiminnan keskeisiä suosituksia ei olisi.

Pysy ajan tasalla kansainvälisen kaupan käytäntöjen kehityksestä

Logo jasentiedote

  • Viestintä – ICC toimittaa jäsenilleen säännöllisesti tietoa ajankohtaisista kansainvälisen kaupan kysymyksistä, jotka vaikuttavat yritysten toimintaympäristöön ja jokapäiväiseen liiketoimintaan.

 

Logo edunvalvonta

  • Koulutus – ICC tarjoaa jäsenilleen kansainväliseen kauppaan liittyvä asiantuntijatilaisuuksia.

 

Logo neuvonta

  • Neuvonta – ICC tarjoaa jäsenilleen neuvontaa muun muassa Incoterms-toimitusehtojen käytöstä, remburssien käytöstä, välimiesmenettelystä sekä muista ICC:n palveluista.

 

Logo julkaisut

  • Julkaisut – ICC tarjoaa jäsenilleen mahdollisuuden hankkia käyttönsä jäsenhintaan ICC.n kansainvälisen kauppaan liittyviä sopimusmalleja, toimitusehtoja ja muita julkaisuja.

 

ICC-jäsenmaksut vuonna 2010

Maksu (EUR) Peruste

Järjestöt
300 alayhdistykset, joiden yläyhdistys kuuluu osastoon (kauppakamarit mukaan luettuina)
400 itsenäiset yhdistykset, joita ei voida pitää valtakunnallisina keskusjärjestöinä
1200 valtakunnalliset keskusjärjestöt

Yritykset
 
300 yritys, jonka edellisen vuoden liikevaihto on alle 8 mEUR
500 yritys, jonka edellisen vuoden liikevaihto on yli 8 mEUR, mutta alle 150 mEUR.
1000

yritys, jonka edellisen vuoden liikevaihto on yli 150 mEUR, mutta alle 500 mEUR.

1500 yritys, jonka edellisen vuoden liikevaihto on yli 500 mEUR, mutta alle 850 mEUR.
1900

yritys, jonka edellisen vuoden liikevaihto on yli 850 mEUR, mutta alle 2500 mEUR.

2900 yritys, jonka edellisen vuoden liikevaihto on yli 2500 mEUR, mutta alle 3300 mEUR.
3700

yritys, jonka edellisen vuoden liikevaihto on yli 3300 mEUR.

 

Sivun ylälaitaan

ICC- jäsenet Suomessa

Suomessa ICC:n jäseniä ovat Suomessa toimivat elinkeinoelämän järjestöt sekä keskeiset kansainvälistä kauppaa käyvät yritykset ja muut toimijat.

Lisätiedot: ICC-jäsenet Suomessa (jäsenrekisteri)

Sivun ylälaitaan

ICC Worldwide Membership

A selection of ICC members are listed below.

ABB
AGFA Gevaert
Air Liquide
Akzo Nobel
Alcatel
Alstom
Allianz
ABN AMRO Bank
ANZ Banking Group
Arab Bank
AT& T
Atlas Copco
AVIANT
Ayala Corporation
Banco Bradesco
Banco do Brasil
Banque Bruxelles Lambert
Barclays Bank
BASF
BATA Ltd
Baugur Corporation
BBV
Bell Canada
Birla
Bombardier
British Aerospace
British American Tobacco
British Telecom
BSCH
Cable & Wireless
Carlsberg
Cervesur
CITIC
Citigroup
Clal Industries
Clifford Chance
CLT-UFA
Coca-Cola
Cogema
Credit Suisse
Creditanstalt
Daimler Chrysler
Danisco
Danone
Deloitte & Touche
Deutsche Bank
Diageo
Dow Chemical
Edper Brascan
EDS Corporation
Ekinciler Holding
El Corte Inglès
Electrolux
ENI
Enka Holding
Ericsson
ESKOM
Exxon Corporation
FIAT
Ford Motor Company
Fortum Group
Fuji
General Electric
Glaxo Wellcome
Groupe UCB
Guimsa
Heineken
Hewlett Packard Company
Hitachi
Hoechst
HSBC
IBM
Icelandair
ICI
Importadora El Rosado
Indeveco Group
ING Group
Intl. Commercial Bank of China
J.K Corp
KCP Ltd
KLM
Koç Holding
Komercni Banka
KPMG
Laboratorios Columbia
Lego
Lippo Group
Lloyds
Luxair
MAPFRE
Minera Buenaventura
Mitsubishi
National Bank of Greece
Nestlé
Nokia
Novartis
L'Oréal
Olivetti
Ormat Industries
Osem Food Industries
PepsiCompany
Peugeot
Philips
Pirelli
PriceWaterhouseCoopers
Procter & Gamble
Química Suiza
Renault
Rio Tinto
Roche Mustahzarlari
Royal Jordanian Airlines
S. Kumar Enterprises
SAAB
SAS
Saudi Arabian Airlines
Schlumberger
Seiko
Shell
Siemens
Skoda
Société Generale de Belgique
Solvay
Sonatrach
Sony
Stora Enso
Suez Lyonnaise des Eaux
Swatch Group
Techincom
Telecom Italia
Telefónica
Tetra Pak
TIL Ltd
Toshiba
Toyota
Unilever
Vivendi
Volkswagen
Volvo
Yahoo
Zurich Financial Services

In addition to private companies, ICC's membership includes leading chambers of commerce and industry, industrial federations and professional associations. Some examples of these groups from a selection of countries are shown in the following list.

Argentina
  • Asociación de Bancos Argentinos

Australia

  • Australian Business Chamber
  • Business Council of Australia

Belgium

  • Fédération des Entreprises de Belgique (FEB)

Brazil

  • Confederçâo Nacional de Comercio
  • Febraban

Bulgaria

  • Bulgarian Industrial Association

Colombia

  • FELABAN

France

  • M.E.D.E.F.

Germany

  • Deutscher Industrie und Handelstag (DIHT)
  • Bundesverbund der Deutschen Industrie (BDI)

Hong Kong

  • Federation of Hong Kong Industries

Hungary

  • Confederation of Hungarian Employers & Industrialists
  • Hungarian Banking Association

Iceland

  • SÍF - Union of Icelandic Fish Producers

Italy

  • Cofindustria
Japan
  • Keidanren

Mexico

  • Confederación Patronal de la República Mexicana (Coparmex)
  • Confederación de Cámaras Industriales de los Estados Unidos Mexicanos

Peru

  • Union de Cervecerías Peruanas Backus y Johnston

Poland

  • Polish Banking Association

South Africa

  • South African Chamber of Business

Sweden

  • Swedish Employers' Confederation (SAF)
  • Federation of Swedish Industries

Switzerland

  • Swiss Federation of Commerce and Industry (Vorort)

Thailand

  • Board of Trade of Thailand (BOT)

Ukraine

  • Ukrainian League of Industrialists & Entrepreneurs

United Kingdom

  • Confederation of British Industry (CBI)

United States

  • National Association of Manufacturers (NAM)
  • Chamber of Commerce of the United

 

Sivun ylälaitaan

Liity jäseneksi

Yritys / yhteisö
Toimiala
Kontaktihenkilö
Arvo
Katuosoite
Postiosoite
Puhelin
Faksi
E-mail
Internetosoite
Kommentteja


Sivun ylälaitaan